perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kotona painettua

Kankaanpainanta vei sitten mukanaan. Tämmöisiä painotöitä on tullut tehtyä kotona. 

Pellavakankaalle kukkia. Tästä ompelin hameen itselleni.
Sabluuna otettu lasinalusen keskuskuviosta.


Sulkasato.
Harmaita ja hopeisia sulkia pellavakankaalla.
Hame ja tuubihuivi.
Sabluuna itsepiirretty.


Sadepilviä painettuna koulussa värjätylle kankaalle.
Mitä tästä syntyy, on vielä arvoitus.
Sabluuna itsepiirretty.


Iloisen sadepäivän kauppakassi.
Painettu valmiiseen kangaskassiin.


Sulkasato kauppakassi.
Painettu valmiiseen kangaskassiin.




lauantai 8. helmikuuta 2014

Raportin painaminen

Viikonloppuna pääsin sitten painamaan suunnittelemaani raporttia
värjäämälleni kankaalle.

Kontaktimuoville leikattu raportti kiinnitettiin seulanpohjaan.


Kangas kiinnitettiin painopöydälle ja lankoitettiin painoalueet.


Seulakohdistettiin painoalueeseen ja painoväri levitettiin alueelle.


Painettua raporttia.


Valmis, painettu kangas kuivumassa.


Tässä suunnitelma, joka pitäisi kevään aikana ommella tuosta
painetusta kankaasta. Nuo mekon valkoiset osat olisi tarkoitus tulla
tuosta painetusta kankaasta ja nuo mustat osat ruskealla kankaalla,
jota minulla ei vielä ole hankittuna.


Samalla kun painoin raporttia minulla oli kattilavärjäyksessä
pistaasin vihreää kangasta värjääntymässä.

Valmis värjäys kuivumassa.
Tästä kankaasta tulee pieniin sisustustyynyihin taustaosa.
Lopusta kankaasta en vielä tiedä mitä keksin.




sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kankaan värjäys

Eilen siis värjäsimme pohjakankaan, johon seuraavalla kerralla aloitamme raportin painamisen.
Pohjaväriksi olin ajatellut vaaleankeltaista, mutta väriä sekoittaessa päädyin hieman aurinkoisempaan sävyyn.
Värjäykseen käytimme reaktiivi värejä, suolaa, soodaa ja vettä. Laskeminen oli aika tarkkaa puuhaa ja muutaman kerran se menikin uusiksi. Lopullinen resepti oli:

                         425g värjättävää kangasta
6,3l vettä
      2,6 tl soodaa
       5,50 dl suolaa

Kuvassa ohje ja laskelmia


Teimme ensin kokeiluvärin 0,5l vettä ja kun se näytti mieleiseltä niin teimme kokomäärän kattilaan.
Seos lämmitettiin levyllä 60 asteeseen 


 Kuumentuneeseen seokseen laitettiin kostutetut kankaat.
Tunninajan kankaita pidettiin tasaisessa lämpötilassa. Sen jälkeen kankaat huuhdotaan ja
keitetään vielä 10min.


Kuvassa tavoiteltu väri ja saavutettu lopputulos.


Tässä vielä valmis, silittämätön,  värjätty kankas.
Kattilavärjäyksessä lopputulos ei ole täysin tasainen.
Suunnittelemaani työhön tuo epätasaisuus sopii hyvin.


Raportiin sain inspiraatioin ottamastani valokuvasta.
Saa nähdä kuinka hyvin se toimii kankaalle painettuna.
Painovärinä ajattelin käyttää ruskeaa tai mustaa.


Ajatukseni on tehdä valmiista kankaasta itselleni simppeli suoralinjainen mekko.
Tuo painettu kuvio tulisi vain mekon yläosaan, vähän kuin katsoisi puunlatvukseen jonka lävitse aurinkolaskee. Alaosa tulee samalla keltaisella tai sitten jollakin muulla yksivärisellä kankaalla.



perjantai 17. tammikuuta 2014

Tänään se taas alkaa

Koulu nimittäin. Kevään ohjelmassa on kankaan värjäys, painanta ja ompelu. Värjäämme pohjakankaan ja suunnittelemme oman printin, mikä painetaan kankaalle. Valmiista kankaasta sitten ompelemme valmiin tuotteen.
Aika vähillä ideoilla tällä hetkellä mennää... Ajattelin jos kankaan pohjaväri antaisi jotain inspiraation aiheita lopulliselle tuotteelle. Yksi ajatus on tehdä lasten kuosi trikookankaalle ja siitä lastenvaatteita. Toinen ajatus itselle tunika/mekko johon inspiraatio alla olevista kuvista.





Näillä välineillä lähdetään tänään kouluun.
Viikonlopunaikana luvassa lisäpäivitystä opintojen kulusta.


lauantai 23. marraskuuta 2013

Huovutettu laukku

Tässä vihdoin kuvat valmistuneesta huovutus laukusta.
Ajatukseni oli kuvata laukku ulkona merenrannalla, mutta se jäi ajatukseksi.
Rakastan syksyä ja pimeyttä, mutta valokuvaukselle se ei ole parasta aikaa.
En siis ole täysin tyytyväinen näihin kuvii, mutta laukkuun sitäkin enemmän.
Laukku on ollut jokapäiväisessä käytössä valmistumisensa jälkeen ja on ihan lempparini :)
Laukkuun on ommeltu sisälle vuori ja vetoketju. En kuitenkaan ruvennut tekemään
vuoriin lisätaskuja, joten huovutin pienen pussukan pikkutavaroille. 
Suutarilla ompelutin mustan nahka hihnan laukkuun.




sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Muuttolinnut

Tämän viikonlopun aiheena koulussa oli nuno huovutus.
Eli yhdistimme kahta  materiaalia toisiinsa, silkkisifonkiin merinovillaa.
Meillä oli siis silkkisifonkihuivi johon huovutettiin merinovillaa.
Minulla oli idea valmiina, mitä halusin tehdä, lopputulos ei vaan ollut mieleinen.
Päivän aikana tuli hyviä ideoita muilta oppilailta ja taidanpa kokeilla tätä vielä 
uudestaa ennen joulua, muutama lahja idea mielessä :)


Huivi levitetään kuplamuovin päälle, joka on noin 10cm pidempi molemmista päistä.
Huivin päälle ruvetaan asettelemaan merinovillaa haluamalla tavalla.



Itselläni oli tummanharmaa huivi ja mustaa sekä harmaata merinovillaa.


Ideani huivin kuviointiin oli muuttolinnut. Puunoksia joiden lomassa linnut matkaavat
lämpimään.


Kun haluttu kuviointi on valmis ruvetaan työtä kastelemaan lämpimällä saippua vedellä.


Kasteltu työ rullataan puupulikan ympärille.


Kääritään pyyhkeen sisää.


Ja ruvetaan rullaamaan työtä kumialustan päällä.
Noin 20min (300 rullausta). Työ huuhdellaan ja käännetään ja
taas rullailaan 20min, jos työstä tämän jälkeen vielä irtoaa villaa
toistetaan kuvio uudestaa.

Valmiista huivista ei tullut kuvaa, mutta lupaan laittaa sen tänne niin kuin myös seuraavistakin
kokeiluista.


maanantai 23. syyskuuta 2013

Kolmiulotteinen huovutus

Tällä kertaa koulussa oli aiheena kolmiulotteinen huovutus.
Sai tehdä joko laukun tai tossut.
Itse valitsin laukun, suunnitelmakin oli valmiina jo viimekerran jälkeen.

Ensin tehtiin kaava kuplamuoville. Kaavasta tehtiin joka reunalta kolme senttiä isompi
kuin mitä itse tuotteesta haluttiin.

Sen jälkeen kaava asetettiin karstalevylle, josta otettiin taas kolme senttiä isompi pala,
kuin itse kaava.


Seuraavaksi karstalevystä otettiin kaavan kokoinen kansipala.
Tämän jälkeen karstalevyt koottiin kerroksiksi, syyt eri suuntaan.
Tähän työhön tuli kuusi kerrosta.


Sitten ruvettiin varovasti kastelemaan pohjalevyä kuumalla saippuavedellä
kaavan alta. Varovasti sen takia, että reunat eivät saa kastua.


Kaavan alus on nyt kasteltu.


Tämän jälkeen kuivat reunat taitellaan kaavan päälle. Niitä voi hiukan "ohentaa", 
ainakin kulmien kohdalle tulee muuten todella paksusti villaa.


Reunat on käännetty. Kansilevy päälle.


Sitten kastellaan koko työ kuumalla saippua vedellä.


Kastellun työ päälle laitetaan verkko ja ruvetaan huovuttamaan.
Huovutus aloitetaan reunoista ja edetään kohti keskustaa.



Kun työ on tarpeeksi huopunut, eli saumat pysyvät kiinni. Voidaan työ huuhdella ja avata. Tässä tapauksessa työ avattiin yläreunasta, johon tulee kassinsuu. Kaava otetaan pois ja reunoja vahvistetaan neulahuovuttamalla. Neulaamisella saadaan myös poistettua reunoihin mahdollisesti muodostuneet kannakset.

Sen jälkeen ruvetaan hakemaan työlle haluttua muotoa.
Työn sisään laitetaan sopivan kokoinen muotti ja jatketaan huovutusta sen päällä.





Huovutuksen jälkeen työtä vanutetaan. Voidaan käyttää kiehuvaa vettä, kunhan varoo liikaa
kutistumista. Kuumaa työtä voi paiskoa lavuaarin pohjaan ja nuijia puukapulalla, jolloin
vanutusta alkaa syntyä.
Valmis työ on halutun kokoinen, eikä veny juurikaan.


Koristelu neulahuovuttamalla.
Koristelu ei ole vielä valmis. Oksia tulee vielä yksi lisää ja
oksien päihin ompelen kuvassa näkyviä kivihelmiä.



Etupuolen oksat jatkuvat takapuolelle.


Laukkuun täytyy tietenkin tehdä vielä vuori ja olkahihna.
Laitan kuvaa kunhan toteutus on valmis.